”Luulimme molemmat, että neljänkympin jälkeen kuuluukin olla iltaisin täysin puhki. Vasta kun ymmärsimme eron hermoston piiskaamisen ja solutason ravitsemisen välillä, arkemme muuttui pysyvästi.”
Syksyinen raitiovaunu kolkuttaa ikkunan takana Helsingin Töölössä, kun 42-vuotias arkkitehti Elina Lindqvist istuu tutussa kulmakahvilassa lämmin kuppi kädessään. Vielä vuosi sitten tämä sama iltapäivähetki näytti täysin toisenlaiselta: silmiä kirveli näyttöpäätetyöstä, ajatus katkeili palavereissa ja kotiin päästyä sohva veti puoleensa kuin magneetti.
Samanaikaisesti hänen puolisonsa, 46-vuotias projektijohtaja Mikael, kävi läpi omaa hiljaista kamppailuaan. Aktiivisesti nuorempana liikkunut mies huomasi, että 40 ikävuoden ylittämisen jälkeen palautuminen kuntosalilta tai pitkästä työviikosta kesti päiviä. Viikonloput kuluivat pelkkään nollaamiseen sen sijaan, että energiaa olisi riittänyt yhteisiin retkiin tai harrastuksiin.
